keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Ensimmäinen sato!

Satoa.
Kasvimaalta on saatu jo ensimmäinen sato. Ruohosipuli ja oregano ovat kasvaneet vauhdilla ja keräsin niitä jo pakastimeen. Uskomatonta kuinka nopeasti kasvit kasvavat, melkein silmissä.

Raparperikin on jo niin iso, että kesän ensimmäinen piirakka leivotaan varmasti kohta. Istukassipulit ovat lähteneet hyvin kasvamaan, vaikka pari onkin "noussut" pois maasta, maan pinnalle. En tiedä mikä noita sipuleita nostaa ylös, kun nuokin olivat harson alla.


Raparperi.
Tilli, pinaatti ja palsternakka ovat itäneet. Palsternakka oli yllätys, sillä luin jostain, että yli vuoden vanhat siemenet eivät idä. Laitoin kuitenkin kokeeksi saamiani kolme vuotta vanhoja siemeniä ja hyvin itivät. Ainoa, joka ei ole vielä itänyt, on persilja.

Kylvin viikonloppuna sokeriherneet ja vähän retiisiä. Lisäksi istutin punasipulien istukassipulit. Saa nähdä miten niiden kanssa käy, kun ne tuli istutettua vähän huonoon paikkaan. Niitä saviseen ja kiviseen maahan istuttaessani tuli kyllä mieleen, että olisi pitänyt valita jokin muu harrastus. :)

Olen myös istuttanut kukkia ja varsinkin kevätesikko on lähtenyt hyvin kasvamaan ja on nyt täpötäynnä kukkia. Sitä on mukava katsella.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Puutarhaviikonloppu

Kasvimaa nyt.
Suurin osa viikonlopusta tuli vietettyä ulkona. Oli mukava kitkeä ja kuokkia, vaikka lauantaina olikin melko kolea sää.

Istutin kasvimaalle taimia, kuten tinjamia ja erilaisia sipuleita. Kitkin myös kasvimaalla ja tuntui, että rikkaruohoja oli enemmän kuin koskaan. Saattaa johtua siitä, että pienenpieniä rikkaruohon alkuja oli niin paljon suhteessa isompiin ja niitä on kaikkein työläintä noukkia pois.

Olen jo kylvänyt harson alle persiljaa, tilliä, palsternakkaa, porkkanaa ja pinaattia. Myös istukassipulit ovat maassa, mutta tuntuvat pysyvän siellä vähän huonosti. En tiedä kaivaako niitä jokin eläin ylös. Paljaalla maalla oli pari sipulia lojumassa maan pinnalla ja seuraavana päivänä yksi sipuli oli "ponnahtanut ylös" myös harson alla.

Ruohosipulit alkavat jo olla niin isoja, että niitä voi jo käyttää. Uskomatonta miten nopeasti ne kasvavat.

Olen lisäksi istuttanut kukkia ja kuntoillut kaivamalla lupiineita ylös. Viimeksi mainitussa riittikin urakkaa, varsinkin kun jotkut lupiinit kasvoivat hyvin hankalissa paikoissa. Maa on varmaan täynnä lupiinin siemeniä, mutta ehkä lupiinit vähitellen katoavat, jos niitä jaksaa kaivaa ylös tai vähintään leikata kukat pois joka vuosi, jolloin siemeniä ei ainakaan enää pääse maahan lisää.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Kevätkiireitä

Ihanaa, vihdoinkin on voinut aloittaa kevättyöt. Paljon on tullutkin jo tehtyä, varsinkin kun säät ovat olleet niin aurinkoiset. Kärräsin lisää multaa kasvimaalle, lannoitin vähän ja myös kitkin ensimmäisen kerran tänä vuonna. Lisäksi kylvin jo vähän siemeniä harson alle, saa nähdä miten käy.

Otin uudelta kasvimaan osalta pois mustat muovit. Muovia paikallaan pitäneiden kivien alta löytyi paljon ja todella suuria kastematoja, joita sitten kiikutin parhaani mukaan muualle turvaan.

Myös sisällä on ollut tekemistä, sillä olen vaihtanut huonekasvien mullat ja siirtänyt kasveja suurempiin ruukkuihin.