sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sadonkorjuuta

Purpe Haze, violetti porkkana.

Kasvimaalla maa-artisokat kukkivat ja ovat jo yhtä korkeita kuin minä. Herneet ovat sitä mieltä, että on vielä kesä ja kukkivat vaaleanpunaisin kukin ja kasvattavat jopa palkoja.

Sipulisadosta tuli hyvä, varsinkin keltasipulin osalta, vaikka eivät sipulit kauhean suuriksi kasvaneetkaan. Punasipuleitakin tuli jonkin verran, mutta ne jäivät aika pieniksi. Ei voi kuitenkaan valittaa, sillä sipuleita riittää nyt pitkälle talveen.

Palsternakkoja.
Viime vuonna porkkanoita tuli paljon, mutta en ollut raskinut harventaa niitä tarpeeksi, joten ne jäivät pieniksi ja kasvoivat toisiaan väistäessään vänkyröiksi.

Tänä vuonna taisin sirotella porkkanan siemenet liian pienelle alalle, sillä harvennuksen jälkeen jäljelle ei jäänyt kovinkaan monta vartta. Violeteista Purple Haze -porkkanoista tuli kuitenkin suoria ja isoja. Violetin ja oranssin värin yhdistelmä on kaunis ja saatan tuskin odottaa, että pääsen tekemään porkkanaraastetta.

Maa-artisokat kukkivat.
Palsternakoista en oikein odottanut mitään. Sain siemeniä vuodelta 2009. Eräässä kirjassa sanottiin, että yli vuoden vanhat siemenet eivät idä. Yllätyksekseni siemenet itivät ja palsternakat kasvoivat hyvin. Niitäkin maltoin harventaa tarpeeksi, joten juurista tuli pitkiä, isoja  ja suoria.

Kaiken kaikkiaan kesä kasvimaalla on sujunut hyvin. Mansikkasato oli suurempi kuin odotin ja myös herneitä tuli paljon. Yrttisatokin oli erittäin hyvä. On todella ihanaa kun saa poimia oman kasvimaan antimia. Löysin jopa pari päivää sitten harson alta kurkun.

Ainoat kasvit, jotka eivät tänä vuonna tuottaneet lainkaan satoa, olivat pinaatti ja mangoldi. Kummastakaan ei oikein tullut mitään. Mangoldin istutin luultavasti liian varjoisaan paikkaan, sillä en hahmottanut kuinka korkeiksi maa-artisokat kasvavat.

On ollut taas todella mukavaa touhuta kasvimaalla ja nyt saa nauttia sadosta.

maanantai 20. elokuuta 2012

Ensimmäinen kurkku

Kurpitsa kukkii.
Ensimmäinen kurkku on nyt syöty kasvimaalta ja lisää pieniä alkuja on kasvamassa. Toivon vaan, etteivät kurkut palellu.

Kurkun taimien kanssa sain taimia, joita luulin myös kurkuiksi, mutta nyt kun ne ovat kasvaneet, huomasin, että nissähän on aivan erilaiset kukat. Ilmeisesti ne ovat kurpitsoja. En tiedä tuleeko niistä satoa, mutta ainakin ne kukkivat kauniisti. 

Retiisin kukkia.
Kylvin keväällä yhteen pieneen väliin retiisejä. Harvennuksen jälkeen niitä jäi noin viisi. Nostin pari ja totesin, että melko pieniä vielä ovat ja lisäksi joku oli jyrsinyt niihin koloja. Niinpä, päätin antaa muiden vielä olla.

En kuitenkaan ikinä nostanut loppuja, peräti kolmea retiisiä, vaan ne jäivät maahan. Nyt tiedän, että retiisi kukkii kauniin valkoisin kukin, jotka ovat perhosten suosiossa.

Perhosten lisäksi kasvimaalla vierailee ahkerasti kaikenlaisia pörriäisiä, joita kiinnostavat varsinkin oreganon kukat.


tiistai 14. elokuuta 2012

Kurkut kukkivat

Kasvimaalla kukkivat kurkut. Sain keväällä taimia, ja koska en enää jaksanut raivata lisää maata, laitoin kurkut kasvamaan herneiden ja maa-artisokkien sekaan.

Tässä eräänä iltana pelästyin, kun oli niin kylmää ja peitin kurkut kaksinkertaisella harsolla. Seuraavana yönä lämpötila kävikin alimmillaan viidessä plusasteessa. Kurkuissa on jo pieniä alkuja, mutta saa nähdä miten käy.

maanantai 6. elokuuta 2012

Herneitä

Viime vuonna joku söi kaikki herneet, niin että kasvit hävisivät varsineen kaikkineen, ja tietysti ennen kuin ehdin korjata sadon.

Tänä vuonna tämä joku on jättänyt herneet rauhaan ja satoa on tullut paljon. Olen nyt jo kolmena päivänä käynyt poimimassa kipollisen ja vieläkin on poimimattomia palkoja. Maistuupa hyvältä ja on hyvä mieli.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Sisällä ja ulkona kukkii

Orkidea.
Sisäkasveista kukillaan on ilahduttanut koko kesän orkidea. Laskin, että siinä on 11 kukkaa.

Ulkona kukkii malva. Kyseessä lienee sama kasvi, jota lapsuudessani kutsuttiin tukkiruusuksi. Sitä kasvoi lapsuudenkodissani, jonne se oli saatu alunperin naapurista.

Kasvimaalle kuuluu hyvää. Kävin juuri poimimassa herneitä, joita onkin tullut mukavasti. Oregano kukkii ja on täynnä kimalaisia. Samoin kauniin sinisenä kukkii laventeli ja tulipunaisena minttu. Kurkun kukat ihastuttavat keltaisellaan.

Malva.
Maa-artisokan varret kasvavat yhä pituutta. Mangoldi ei ole oikein päässyt kasvuvauhtiin, ilmeisesti, koska on jäänyt maa-artisokkien varjoon.

Raparperi puolestaan kukoistaa ja jo monet piirakat on tänä kesänä leivottu.

 

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mansikoita!

Täytyy myöntää, että olen ollut todella saamaton tämän blogin suhteen. Kirjoitan nyt vihdoinkin, pitkän tauon jälkeen, kasvimaan kuulumisia.

Kaikki on kasvannut oikein hyvin, paitsi tilli on aika kitukasvuista. Poimin nyt kuitenkin parhaat tillit ja laitoin pakkaseen. Samoin pakastin persiljaa.

Mansikoita olen poiminut kuudesta taimestani noin pari litraa. Sato on moninkertainen viime vuoteen nähden, sillä silloin sain satoa kaksi marjaa!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kasvimaalla

Maa-artisokat.
Näin sadepäivänä on hyvin aikaa kirjoittaa kasvimaan kuulumisia. Kaikki on tähän mennessä sujunut hyvin. Maa-artisokat ovat jo kasvattaneet pitkän varren, sipulit tuntuvat kasvavan ja palsternakat, retiisit sekä porkkanat on harvennettu. Tosin näyttää siltä, että jos kaikista porkkanan varsista, kasvaa kunnon porkkana, sato on noin viisi porkkanaa. Jää arvoitukseksi miten niitä nyt noin vähän iti.

Sokeriherneet ovat jo kasvaneet sen verran pituutta, että eilen laitoin niille tukikeppejä. Mangoldi on itänyt. Sen kyvin vasta kesäkuun alussa. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä siitä tulee.

Istutin eilen pari mintun taimea. Saa nähdä miten ne lähtevät kasvamaan. Nyt kun kaikki työt kasvimaalla on tehty, voi rauhassa pitää sadetta.